Edessä parempi tulevaisuus

Jämsän parempi tulevaisuus 2020 strategiaprosessin toteuttaminen oli yksi aluekehittämisen menestystarinoita. Ja tarina jatkuu...

Keväällä 2009 pidimme Jämsän seudun Tulevaisuusryhmän kokousta harmaissa tunnelmissa. Maailmantalous oli romahtanut ja kuntatalouden päällä häilyivät tummat pilvet. Vasta perustetun uuden Jämsän kaupungin tulevaisuus ei näyttänyt valoisalta. Päätimme tarttua toimeen siltä istumalta sen sijaan, että olisimme jääneet tuleen makaamaan. Parempi tulevaisuus vaati tekoja - uutta strategiaa!

Hankkeelle nakuteltiin vankka kivijalka. Päätettiin, että kuntalaiset, yrittäjät ja luottamushenkilöt otetaan mukaan luomaan suunnitelmaa yhteisen tulevaisuuden rakentamiseksi. Päätettiin myös, että tulevaisuus on yhteinen asiamme. Sitä ei tee kaupunkiorganisaatio yksin. Strategiaprosessiin sitoutettiin Jämsän kaupunki, Jämsek Oy, Jämsän TE- toimisto ja Jämsän ammattiopisto.

Minulle annettiin tehtäväksi neuvotella hankkeelle rahoitus ja viedä prosessi läpi vuodenvaihteeseen 2009 - 2010 mennessä. Rahoitus järjestyikin nopeasti. Koordinoimastani Jämsän seudun aluekeskusohjelman perusrahoituksesta oli irroitettavissa pieni pesämuna asiantuntijapalkkioiden maksamiseksi ja sain luvan käyttää neljänneksen työajastani strategiaprosessiin. Hankkeen rahoituksesta puolet saatiin työ- ja elinkeinoministeriöstä ja puolet tuli Jämsekiltä. Kaupungille kustannuksia syntyi ainoastaan syksyn kahdesta valtuustoseminaarista.

Hankinta kilpailutettiin kesän aikana ja kahdentoista tarjouksen joukosta valikoitui strategiaprosessin sparraajaksi helsinkiläinen SynocusGroup. Valinnassa painotettiin luottamushenkilöiden ja kuntalaisten mukaan ottamista sekä tarjotun prosessin toteuttamiskelpoisuutta.Varsinaisen strategiaan laatimiseen johtava työ aloitettiin syyskuun 2009 alussa.

Laaja kirjallisuuteen, haastatteluihin, kuntalaismielipiteisiin ja valtuustoseminaareihin perustuva strategia sai muotonsa tammikuun ensimmäisinä päivinä minun ja Mikko Jouhtion yhteistyönä. Kaupunginhallitus käsitteli asiaa 11. 1.2010 ja kaupunginvaltuusto hyväksyi strategian 25.1.2010.

Menestystarina jatkuu! 8.2.2010 järjestettyyn Viribus Unitis - seminaariin osallistui yli sata asiasta kiinnostunutta kuntalaista ja aihe on herättänyt runsaasti keskustelua sekä painetussa, että sähköisessä mediassa. Seuraava askel on strategian toimeenpaneminen. Toivottavasti voin tämän valtuustokauden päättyessä kirjoittaa uuden menestystarinan siitä, kuinka toimeenpano on lähtenyt tarmokkaasti käyntiin.

Anna-Liisa Juurinen