Yrittäjän oikeus työttömyysturvaan

Yrittäjät voivat saada väliaikaisesti työmarkkinatukea koronavirusepidemian aiheuttaman äkillisen ja yllättävän kysynnän heikkenemisen vuoksi. Ratkaisu koskee kaikkia yrittäjiä riippumatta yritystoiminnan muodosta. Laki tulee voimaan 8.4.2020 ja on voimassa 30.6.2020 asti.

Aikataulun näkökulmasta on nyt tärkeää huomata, että yrittäjän pitää rekisteröityä työnhakijaksi viimeistään 15.4.2020, jotta hän voi saada työmarkkinatukea työnhakua edeltävältä ajalta 16.3.2020 alkaen, vaikka työnhaku ei olisi voimassa. Ehtona luonnollisesti on, että edellytykset täyttyvät. HUOM! Yrittäjä voi hakea sekä yksinyrittäjän tukea että työttömyysturvaa. Niitä ei soviteta yhteen, eli toisen saaminen ei vaikuta toisen saamiseen tai sen määrään.

Millä edellytyksillä yrittäjä saa työmarkkinatukea?

  • Yrittäjän päätoiminen työskentely on päättynyt tai
  • yritystoiminnasta saatava tulo on vähemmän kuin 1 089,67 euroa kuukaudessa jokaista yrityksessä yrittäjänä työskentelevää henkilöä kohti.
  • Päätoimisen työskentelyn päättymisen tai tulon vähentymisen tulee johtua koronavirusepidemiasta.

Työmarkkinatuen saaminen ei edellytä

  • yritystoiminnan lopettamista,
  • yrittäjien eläkelain mukaisesta vakuutuksesta luopumista,
  • yrityksen lopettamistoimia
  • opinnot eivät estä oikeutta työmarkkinatukeen

Miten yrittäjä hakee työmarkkinatukea?

  1. Yrittäjä ilmoittautuu työttömäksi työnhakijaksi ja antaa selvityksen päätoimisen työskentelyn päättymisestä tai tulon vähentymisestä koronavirusepidemiasta johtuen. TE-palveluiden perusohje.Nopein ja vaivattomin tapa ilmoittautua työnhakijaksi on käyttää siihen TE-palvelujen Oma asiointi -verkkopalvelua. Oma asiointi -palveluun pääsee te-palvelut.fi -sivustolta tai menemällä suoraan osoitteeseen: https://asiointi.mol.fi/omaasiointi
  2. TE-toimisto antaa yrittäjän oikeudesta työmarkkinatukeen työvoimapoliittisen lausunnon Kelalle.
  3. Yrittäjä tekee hakemuksen Kelaan ja Kela maksaa työmarkkinatukea yrittäjälle. Kelan perusohje, huom. esim. kaikki ajat eivät nyt päde. Työmarkkinatuen hakeminen hoituu Kelan verkkopalvelussa kela.fi.

Työmarkkinatukea voidaan maksaa ajalta 16.3.2020–30.6.2020.

Tämä määräaikainen laki ei poista normaalia yrittäjän työttömyysturvaa. Yrittäjä voi edelleen saada myös ansiosidonnaista työttömyysturvaa normaalin lain puitteissa.

SYT-kassa on avannut uuden neuvontapuhelinnumeron koronatilanteen tiedusteluja varten. Neuvontanumerosta 050 534 0444 saa arkipäivisin klo 11-16 yleisluontoista tietoa koronaviruksen vaikutuksesta yritystoimintaan ja työttömyysturvaan.